Simple Life: Perth pt. 1

Balin kokonaisvaltaisen rentoutumisloman jälkeen oli aika suunnata reissun pääkohteeseen, eli Australian mantereelle. Matkaan lähdimme hieman haikeissa tunnelmissa, sillä Bali- elämä oli ennen kaikkea hedonistin huoletonta unelmaa, jota ei ihan vielä olisi halunnut jättää taakse. Reissun suurin huoli tähän asti oli kärjistettynä se mistä saa seuraavan kerran oman Mie Gorengin ja Bintangin eteensä ja Australiassa meitä odottaisi työnhaku ja kalliit hinnat (olimmehan matkalla kaiken lisäksi koko maan kalleimpaan kaupunkiin).

Lensimme Perthiin syyskuun puolivälin tienoilla odottaen keväistä auringonpaistetta ja jonkinlaista jatkoa letkeään rantatunnelmaan, johon olimme Indonesiassa jo tottuneet. Ensireaktio Australiasta olikin ennakko-odotusten takia suhteellisen häkeltynyt, sillä ulkona oli Suomen alkusyksyä vastaava viileä ilma ja ympärillä näytti aluksi siltä kuin olisimme saapuneet takaisin Eurooppaan!

Perth eräänä aurinkoisena päivänä

Käppäilyä Perthin keskustassa

Ensimmäiset yöt nukuimme Ruotsissa tapaamani vaihtokaverin luona. Hotelli- ja hostellimajoitusten jälkeen oli ihanaa päästä ihan oikeaan kotiin! Emme olleet pesseet pyykkiä kuukauteen, joten voitte vaan kuvitella kuinka luksukselta pyykinpesukone tuntui! Oli myös kiva tehdä muita arkisia asioita, kuten katsoa telkkaria ja tehdä ruokaa. Ryhdyimme heti myös ahkerasti työnhakuun, sillä ulkona satoi vettä kuin Englannissa konsanaan ja mitään muuta tekemistä ei oikein ollut. Onnistuimme saamaan työpaikan ilman haastattelua heti samana iltana!

Saimme työpaikan pienestä hostellista lähellä keskustaa. Työ oli periaatteessa palkaton: diiliin kuului ilmainen asuminen ja ruoka ja pientä taskurahaa muuta elämää varten. Menimme paikalle aamulla ja meitä vastassa oli paikan kaksi omistajaa, jotka olivat äkkiseltään kyllä hyvin ystävällisiä, mutta myös hyvin epämääräisiä. Meille jäi aika epäselväksi mitä kaikkea työtehtäviimme oikein sisältyy ja koko homma oli alkuun todellista häsellystä. Paikka näytti kuitenkin mukavalta ja hyvin kotoisalta, joten päätimme jäädä. Päästessämme henkilökunnan tiloihin (eli vanhaan pihavarastoon), ainakin oma hymyni meinasi kuitenkin hyytyä. Makuuhuoneemme ei todella ollut mikään dormi, vaan likainen ja ahdas koppero. Yritimme kuitenkin asennoitua positiivisesti ja näyttää reipasta reissufiilistä ja asetuimme taloksi. Tapoin jokusen torakan ja kärsimme aika isosta univajeesta, mutta kaikkeen tottuu.

Rantahengausta Scarborough Beachilla

Urpoilua samaisessa paikassa

Suklaatehdas

Uusia kavereita

Ensikosketus haihin

Hostellityöstä ei ole näin jälkikäteen hirveästi kerrottavaa. Koko homman kohokohta oli kaikki ne pizzat, voileivät, wrapit sun muut, joita saatiin ilmaiseksi (nam!) lähes joka ilta. Pääasiallisesti homma oli kuitenkin hyvin tylsää istuskelua ja hengaamista: paikalla piti olla, jos jollekin tuli jotakin kysyttävää tai jos joku halusi kirjautua sisään. Olimme Lauran kanssa vastuussa myös paikan siivouksesta. Huvittavaa oli se, että useampikin hostellin vieraista tuli erikseen kehumaan kättemme jälkeä (huh huh, alanvaihdos paikallaan?). Suurimman osan ajasta me tehtiin hommia vähän sinne päin, joten mielenkiintoista olisi tietää miten hommat on aikaisemmin siellä sitten hoidettu.

Työ oli helppoa, mutta rahaa ei erityisemmin päässyt pikkuisista taskuroposista kertymään. Työ esti mukavasti myös lähes kaiken muun sosiaalisen elämän ja meidän aktiviteetit oli aika pitkälti kaupungin keskustan koluamista ja yksittäisiä, nopeita retkiä muun muassa jalkapallopeliä katsomaan tai rannalle (jossa on vissiin eniten vaarallisia haita koko Australiassa – eli ei kyllä menty veteen!). Tutustuttiin hostellilla onneksi mukaviin ihmisiin, joten tylsä hengaaminen oli ainakin vähän vähemmän tylsää, kun oli kivoja tyyppejä ympärillä. Homma alkoi kuitenkin kyllästyttämään, kun vapaa-aika puuttui lähes kokonaan. Viimeinen niitti oli, kun jotkut epämääräiset ötökät (ehkä bed bugsit, mutta todennäköisemmin jotkut muut inhottavat eliöt) purivat minut täyteen puremia. Kun naamaanikin oli yhtenä päivänä ilmestynyt puremia, päätettiin ottaa loparit. Työpäiviä oli kertynyt ruhtinaalliset kaksi viikkoa, jippii! Mutta alku sekin.