Surkeiden sattumusten sarja

Heippa vaan kaikille! Viime viikkoon on mahtunut melko ”ratkiriemukkaita” hetkiä lähinnä työnhaun merkeissä, joten ajattelinpa jakaa ne tänne teidänkin päivää piristämään. Meillä molemmilla on Lauran kanssa ollut tavoitteena löytää Surfers Paradisesta töitä: Lauralla vähän pidemmällä tähtäimellä ja itse olisin halunnut työskennellä jouluun asti. Tehtävä ei ole kuitenkaan ollut helppo, sillä täällä majailee muutama muukin töitä etsiskelevä reppureissaaja. Hyvänä esimerkkinä toimii se, kun eräänä päivänä piipahdettiin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa kaupunginosassa ja kierreltiin pieniä kahviloita ja liikkeitä. Jopa sielläkin, syrjässä kaikesta, sanottiin, että oltiin sen päivän varmaan miljoonansia työnkyselijöitä. Töiden niukkuudesta johtuen ollaan selattu paikallista työpalstaa silmä kovana ja laitettu hakemusta menemään joka ikiseen promohommaan ja vastaavaan, johon meitä matkustelijoita helposti palkataan. Tähän mennessä menestys ei ole ollut kuitenkaan kovin huikaiseva!

Ensimmäinen kosketus epäonnistumiseen työnhaussa oli tosiaan tuo päämäärätön kiertely, joka ei tahtonut oikein johtaa mihinkään. Kierreltiin valehtelematta lähes kaikki tämän paikan liikkeet ja ravintolat… tuloksetta. Yhden ravintolan manageri sanoi soittavansa seuraavana päivänä sopiakseen meille koevuoron, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Suurin osa liikkeiden esimiehistä sanoi aika suoraan, ettei halua palkata Working Holiday-viisumin omistavia. Osa katsoi meitä kuin halpaa makkaraa ja oli aika selvää, että perään ei paljoa soiteltaisi. Sitten, yhtäkkiä valoa alkoi näkymään tunnelin päässä… tai no, niin sitä alkuun luultiin. Me nähtiin ilmoitus promohommista, jossa olisi pitänyt myydä limusiiniajeluita tai vastaavia turisteille. Soitin siltä seisomalta ilmoituksen laittajalle ja me saatiin melko epämääräisen kuuloisen äijän kanssa sovittua haastatteluaika muutaman päivän päähän. Aika nopeasti se pienikin toivo työpaikasta kuitenkin karisi, sillä kyseinen äijä ei juurikaan vastannut puhelimeensa tai laittamiini viesteihin. Vastatessaan hän kirjoitti todella huonoa englantia ja meille tuli tyypistä vieläkin epämääräisempi kuva. Haastattelupäivänä laitoin hänelle vielä varmistusviestin siitä, että ollaanhan me vielä  tapaamassa ja hän vastasi vain, että on nyt vähän huonovointinen (taisi venähtää tyypillä vaan edellinen ilta) ja täytyy pian sopia vaikka uutta haastatteluaikaa. Tiedettiin jo tuossa vaiheessa, että siitä tyypistä tuskin kuuluisi enää yhtään mitään.

Itse sain viime viikolla aikaiseksi haettua yhtä siivouskeikkaa, joka oli toinen erittäin ”hauska kokemus”, eikä luultavastikaan johda uuteen uraan. Keikan saamisesta ilmoitettiin minulle edellisenä iltana klo 21:30 ja tästäkin paikasta ilmoittaja kuulosti enemmän tai vähemmän epämääräiseltä. Minun tehtävänä oli siivota jokin asunto, sillä sen entiset vuokralaiset eivät olleet juuri asuntoa lähtiessään siivonneet. Ilmoituksessa korostettiin tehtävän olevan helppo ja kevyt: vain vähän pintapuolista siivousta. Saapuessani paikalle tiesin heti, että asuinalue on vähintäänkin hämäräperäinen. Ympärillä liikkui narkkareiden näköistä porukkaa ja minulle soittanutta äijää ei näkynyt, eikä kuulunut. Asunnon ulkopuolella oli kaikenmoista roskaa ja tavaraa ja paikka näytti jo ulkoapäin saastaiselta. Talon nurkalla norkoili joku mies ja menin kysymään häneltä onko hän ilmoituksen jättäjä. Eipä tietenkään ollut, mutta ei se estänyt häntä alkamasta selittämään minulle ”minä olen Egyptistä ja siellä sinä olisit kovin kaunis”- juttuja, jotka saivat minut aika ahdistuneeksi. Onneksi mies jätti minut pian rauhaan ja pääsin soittamaan siivousäijälle ja kysymään missä hän oikein kuhnailee. Jouduin tovin odottelemaan ja sitten hän saapui puhisten paikalle. Hän oli kuitenkin (tietenkin!) unohtanut paikan avaimen ja jouduin odottamaan 15 minuuttia lisää, kun hän kävi ilmeisesti juoksupelillä hakemassa ne avaimet jostakin. Kun pääsin taloon vihdoin sisälle, minun teki mieli lähinnä huutaa. Kämppä oli kuin suoraan jostain painajaisesta! Likaa ja roskaa joka paikassa, jääkaapissa homehtunutta ruokaa yms! Parasta tässä oli se, että tällä ”siivousfirman” äijällä ei ollut edes kunnollisia siivousvälineitä. Ei todellakaan mitään siivoushanskoja, ei luuttuja, ei imuria! Hän halusi, että siivoan kämppään jääneillä keittiöpyyhkeillä, lakanoilla (!!) ja jollain vanhalla pesusienellä… JES! Voin kertoa, että en ole kyllä raatanut niin pienen rahamäärän eteen varmaan koskaan noin paljon, mutta valmista tuli yllättävänkin nopeasti, kun halusin vain lähteä pois. Olin kaiken lisäksi ollut vielä kuumeessa ja flunssassa, joten olin aika lailla läpimärkä hiestä lähtiessäni, mutta tulipahan vaihtoehtoinen ”treeni” tehtyä. Eihän tuolla jutulle voi loppupeleissä kuin vain nauraa, ihan älytön kokemus!

Tällainen piha minua odotti siivouskeikalla, mmm!

Ehkäpä kaikkein isoin floppi sattui kuitenkin lauantaina, joten valmistautukaa nauramaan! Huomattiin taas ilmoitus promohommista ja haettiin hommaan salamannopeasti. Keskityttiin tällä kertaa cv:n sijasta laittamaan itsestämme vain edustavat kuvat menemään ja eiköhän haastattelukutsua tullutkin sitten lähes saman tien. Sovittiin tapaaminen paikallisen Hilton- hotellin aulaan. Mentiin paikalle, odoteltiin siellä puoli tuntia ja äijää ei vain kuulunut paikalle! Hän ei ollut antanut omaa puhelinnumeroaan, vaan oli laittanut meille pelkästään sähköpostia. Kiehuttiin raivosta, kun talsittiin takaisin kotiin tyhjin käsin. Laura laittoi miehelle ihmettelevän sähköpostin ja sanoi, että voimme kyllä tulla takaisin, jos tässä on nyt tullut joku väärinkäsitys. Noin tunnin päästä mies laittoi viestin, jossa kysyi, että ollaanko vielä (!!) jossain odottelemassa. No, ei oltu. Saatiin kuitenkin sovittua uusi aika illalle ja mentiin paikalle aika ärsyyntyneinä. Tälläkin kertaa saimme kyllä odotella, mutta mies tuli sentään paikalle. Hälytyskellot alkoivat soimaan aika täysillä, kun mies alkoi viemään meitä omaan hotellihuoneeseensa. Onneksi meitä oli kaksi ja koska ylhäällä oli ilmeisesti muitakin haastateltavia paikalla, ajateltiin homman olevan ok. Haastateltavina toimi kaksi tyyppiä, ilmeisesti homopariskunta, jotka olivat molemmat ihan täysin ympäripäissään. Kaikki me haastateltavat istuttiin vaan hämmentyneinä penkeissämme, kun miehekkeet kittasivat raakana vodkaa (jota toinen myös kaatoi vahingossa minun päälleni). Miehet eivät tilastaan johtuen osanneet edes selittää selkeästi työtehtävää, johon ihmisiä oltiin palkkaamassa. Työ kuulosti juuri siltä, että rahoja ei koskaan näkyisi, vaan homma haiskahti ihan täydeltä huijaukselta. Tarkoituksena oli myydä lippuja johonkin bileristeilyyn, mutta miehet eivät edes muistaneet itse milloin se järjestetään (!!). He olisivat halunneet, että lähdemme heidän kanssaan ulos ja ties mitä, mutta me kieltäydyttiin ja vastailtiin vaan heidän muutamaan kysymykseen, jota he muistivat tapaamisen loppuvaiheessa kysyä (taisivat tajuta, että hupsista, tämähän on tosiaan ”työhaastattelu”). He lupasivat ilmoittaa tunnin kuluessa, että onko meitä valittu ja sitten meidän pitäisi lähteä heidän ja muiden valittujen kanssa istumaan iltaa. Oltiin vaan onnellisia, kun päästiin tilanteesta nopeasti pois ja tiedettiin, ettei tietenkään otettaisi hommaa koskaan vastaan. Hotellin ulkopuolella juteltiin ruotsalaisen pariskunnan kanssa, jotka olivat olleet huoneessa jo meitä aikaisemmin. Heille oli tyrkytetty esimerkiksi pilveä, jota äijät olivat ennen meidän saapumistamme poltelleet. Toiselle oli myös sanottu, että jos hänet valitaan, hänen pitää pitää päällään vain bikineitä ja että hänen parisuhteensa tulisi luultavasti kärsimään (!!).  Mentiin hämmentyneinä kotiin ja pakkohan sitä oli jälleen kerran nauraa oikein kunnolla. Eihän tämä ole oikein enää edes tottakaan! Parasta on se, että näistä miehistä ei ole sen koommin kuulunut pihaustakaan, joten ilmeisesti me oltiin Lauran kanssa vähän liian nyrpeitä tähän tehtävään! ;)

Viime päivinä arkemme on täyttynyt hyvin pitkälle siis töiden metsästyksestä, mutta olemme ehtineet juhlistaa myös esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivää pikkujoulujen merkeissä. Leivoimme vähän erilaisia joulutorttuja (saatavilla olevista aineksista) ja kävimme paikallisesta ruotsalaisesta putiikista kotiuttamassa myös piparkakkuja. Ilta päättyi ihan kamalaan Jersey Shore- henkiseen yökerhoon, jossa työskenteli kuitenkin suomalainen, erittäin mukava järjestyksenvalvoja. Tyyppi halusi kovasti piristää itsenäisyyspäiväämme ja vei meidät baarin vip-tiloihin. Siellä olikin sitten koko loppuillan ilmainen juomatarjoilu ja seurana puvut päällä olevia pamppuja ja tankotanssija, jota miehet tapittivat lumoutuneina. Melkoinen kokemus sekin ja hauskaa piristystä työnhaun tuottamiin pettymyksiin, heh heh!

Itsenäisyyspäivän tarjoilut

Kippis!

Iloiset uutiset ovat, että Laura sai ahkeran ravintoloiden ja liikkeiden kiertelyn tuloksena vihdoin töitä tarjoilijana ja aloittaa tänään, jee! Minä luovutin kiertelyn, sillä itselläni Australian reissua on jäljellä enää niin vähän aikaa. Taidanpa keskittyä loppureissun ajan siis pelkästään lomailuun! Tammikuussa tulen käväisemään Suomessa ja sitten helmikuussa jatkankin uusiin seikkailuihin Meksikoon. Suomeen paljon haleja, pian nähdään!