Heippa vaan kaikille! Viime
viikkoon on mahtunut melko ”ratkiriemukkaita” hetkiä lähinnä työnhaun merkeissä,
joten ajattelinpa jakaa ne tänne teidänkin päivää piristämään. Meillä
molemmilla on Lauran kanssa ollut tavoitteena löytää Surfers Paradisesta töitä:
Lauralla vähän pidemmällä tähtäimellä ja itse olisin halunnut työskennellä
jouluun asti. Tehtävä ei ole kuitenkaan ollut helppo, sillä täällä majailee
muutama muukin töitä etsiskelevä reppureissaaja. Hyvänä esimerkkinä toimii se,
kun eräänä päivänä piipahdettiin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa
kaupunginosassa ja kierreltiin pieniä kahviloita ja liikkeitä. Jopa sielläkin,
syrjässä kaikesta, sanottiin, että oltiin sen päivän varmaan miljoonansia
työnkyselijöitä. Töiden niukkuudesta johtuen ollaan selattu paikallista työpalstaa
silmä kovana ja laitettu hakemusta menemään joka ikiseen promohommaan ja
vastaavaan, johon meitä matkustelijoita helposti palkataan. Tähän mennessä
menestys ei ole ollut kuitenkaan kovin huikaiseva!
Ensimmäinen kosketus epäonnistumiseen
työnhaussa oli tosiaan tuo päämäärätön kiertely, joka ei tahtonut oikein johtaa
mihinkään. Kierreltiin valehtelematta lähes kaikki tämän paikan liikkeet ja
ravintolat… tuloksetta. Yhden ravintolan manageri sanoi soittavansa seuraavana
päivänä sopiakseen meille koevuoron, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Suurin
osa liikkeiden esimiehistä sanoi aika suoraan, ettei halua palkata Working
Holiday-viisumin omistavia. Osa katsoi meitä kuin halpaa makkaraa ja oli aika
selvää, että perään ei paljoa soiteltaisi. Sitten, yhtäkkiä valoa alkoi
näkymään tunnelin päässä… tai no, niin sitä alkuun luultiin. Me nähtiin
ilmoitus promohommista, jossa olisi pitänyt myydä limusiiniajeluita tai
vastaavia turisteille. Soitin siltä seisomalta ilmoituksen laittajalle ja me saatiin
melko epämääräisen kuuloisen äijän kanssa sovittua haastatteluaika muutaman
päivän päähän. Aika nopeasti se pienikin toivo työpaikasta kuitenkin karisi,
sillä kyseinen äijä ei juurikaan vastannut puhelimeensa tai laittamiini
viesteihin. Vastatessaan hän kirjoitti todella huonoa englantia ja meille tuli
tyypistä vieläkin epämääräisempi kuva. Haastattelupäivänä laitoin hänelle vielä
varmistusviestin siitä, että ollaanhan me vielä tapaamassa ja hän vastasi vain, että on nyt vähän
huonovointinen (taisi venähtää tyypillä vaan edellinen ilta) ja täytyy pian
sopia vaikka uutta haastatteluaikaa. Tiedettiin jo tuossa vaiheessa, että siitä
tyypistä tuskin kuuluisi enää yhtään mitään.
Itse sain viime viikolla
aikaiseksi haettua yhtä siivouskeikkaa, joka oli toinen erittäin ”hauska
kokemus”, eikä luultavastikaan johda uuteen uraan. Keikan saamisesta
ilmoitettiin minulle edellisenä iltana klo 21:30 ja tästäkin paikasta
ilmoittaja kuulosti enemmän tai vähemmän epämääräiseltä. Minun tehtävänä oli
siivota jokin asunto, sillä sen entiset vuokralaiset eivät olleet juuri asuntoa
lähtiessään siivonneet. Ilmoituksessa korostettiin tehtävän olevan helppo ja
kevyt: vain vähän pintapuolista siivousta. Saapuessani paikalle tiesin heti,
että asuinalue on vähintäänkin hämäräperäinen. Ympärillä liikkui narkkareiden
näköistä porukkaa ja minulle soittanutta äijää ei näkynyt, eikä kuulunut.
Asunnon ulkopuolella oli kaikenmoista roskaa ja tavaraa ja paikka näytti jo
ulkoapäin saastaiselta. Talon nurkalla norkoili joku mies ja menin kysymään
häneltä onko hän ilmoituksen jättäjä. Eipä tietenkään ollut, mutta ei se
estänyt häntä alkamasta selittämään minulle ”minä olen Egyptistä ja siellä sinä
olisit kovin kaunis”- juttuja, jotka saivat minut aika ahdistuneeksi. Onneksi
mies jätti minut pian rauhaan ja pääsin soittamaan siivousäijälle ja kysymään
missä hän oikein kuhnailee. Jouduin tovin odottelemaan ja sitten hän saapui
puhisten paikalle. Hän oli kuitenkin (tietenkin!) unohtanut paikan avaimen ja
jouduin odottamaan 15 minuuttia lisää, kun hän kävi ilmeisesti juoksupelillä
hakemassa ne avaimet jostakin. Kun pääsin taloon vihdoin sisälle, minun teki
mieli lähinnä huutaa. Kämppä oli kuin suoraan jostain painajaisesta! Likaa ja
roskaa joka paikassa, jääkaapissa homehtunutta ruokaa yms! Parasta tässä oli
se, että tällä ”siivousfirman” äijällä ei ollut edes kunnollisia
siivousvälineitä. Ei todellakaan mitään siivoushanskoja, ei luuttuja, ei
imuria! Hän halusi, että siivoan kämppään jääneillä keittiöpyyhkeillä,
lakanoilla (!!) ja jollain vanhalla pesusienellä… JES! Voin kertoa, että en ole
kyllä raatanut niin pienen rahamäärän eteen varmaan koskaan noin paljon, mutta
valmista tuli yllättävänkin nopeasti, kun halusin vain lähteä pois. Olin kaiken
lisäksi ollut vielä kuumeessa ja flunssassa, joten olin aika lailla läpimärkä
hiestä lähtiessäni, mutta tulipahan vaihtoehtoinen ”treeni” tehtyä. Eihän
tuolla jutulle voi loppupeleissä kuin vain nauraa, ihan älytön kokemus!
![]() |
| Tällainen piha minua odotti siivouskeikalla, mmm! |
Ehkäpä kaikkein isoin floppi
sattui kuitenkin lauantaina, joten valmistautukaa nauramaan! Huomattiin taas
ilmoitus promohommista ja haettiin hommaan salamannopeasti. Keskityttiin tällä
kertaa cv:n sijasta laittamaan itsestämme vain edustavat kuvat menemään ja
eiköhän haastattelukutsua tullutkin sitten lähes saman tien. Sovittiin
tapaaminen paikallisen Hilton- hotellin aulaan. Mentiin paikalle, odoteltiin
siellä puoli tuntia ja äijää ei vain kuulunut paikalle! Hän ei ollut antanut
omaa puhelinnumeroaan, vaan oli laittanut meille pelkästään sähköpostia.
Kiehuttiin raivosta, kun talsittiin takaisin kotiin tyhjin käsin. Laura laittoi
miehelle ihmettelevän sähköpostin ja sanoi, että voimme kyllä tulla takaisin,
jos tässä on nyt tullut joku väärinkäsitys. Noin tunnin päästä mies laittoi
viestin, jossa kysyi, että ollaanko vielä (!!) jossain odottelemassa. No, ei
oltu. Saatiin kuitenkin sovittua uusi aika illalle ja mentiin paikalle aika
ärsyyntyneinä. Tälläkin kertaa saimme kyllä odotella, mutta mies tuli sentään
paikalle. Hälytyskellot alkoivat soimaan aika täysillä, kun mies alkoi viemään
meitä omaan hotellihuoneeseensa. Onneksi meitä oli kaksi ja koska ylhäällä oli ilmeisesti
muitakin haastateltavia paikalla, ajateltiin homman olevan ok. Haastateltavina
toimi kaksi tyyppiä, ilmeisesti homopariskunta, jotka olivat molemmat ihan
täysin ympäripäissään. Kaikki me haastateltavat istuttiin vaan hämmentyneinä
penkeissämme, kun miehekkeet kittasivat raakana vodkaa (jota toinen myös kaatoi
vahingossa minun päälleni). Miehet eivät tilastaan johtuen osanneet edes selittää selkeästi työtehtävää, johon ihmisiä oltiin palkkaamassa. Työ
kuulosti juuri siltä, että rahoja ei koskaan näkyisi, vaan homma haiskahti ihan
täydeltä huijaukselta. Tarkoituksena oli myydä lippuja johonkin bileristeilyyn,
mutta miehet eivät edes muistaneet itse milloin se järjestetään (!!). He
olisivat halunneet, että lähdemme heidän kanssaan ulos ja ties mitä, mutta me kieltäydyttiin
ja vastailtiin vaan heidän muutamaan kysymykseen, jota he muistivat tapaamisen loppuvaiheessa kysyä (taisivat tajuta, että hupsista, tämähän on tosiaan ”työhaastattelu”).
He lupasivat ilmoittaa tunnin kuluessa, että onko meitä valittu ja sitten
meidän pitäisi lähteä heidän ja muiden valittujen kanssa istumaan iltaa. Oltiin
vaan onnellisia, kun päästiin tilanteesta nopeasti pois ja tiedettiin, ettei
tietenkään otettaisi hommaa koskaan vastaan. Hotellin ulkopuolella juteltiin
ruotsalaisen pariskunnan kanssa, jotka olivat olleet huoneessa jo meitä
aikaisemmin. Heille oli tyrkytetty esimerkiksi pilveä, jota äijät olivat ennen
meidän saapumistamme poltelleet. Toiselle oli myös sanottu, että jos hänet
valitaan, hänen pitää pitää päällään vain bikineitä ja että hänen parisuhteensa
tulisi luultavasti kärsimään (!!).
Mentiin hämmentyneinä kotiin ja pakkohan sitä oli jälleen kerran nauraa
oikein kunnolla. Eihän tämä ole oikein enää edes tottakaan! Parasta on se, että
näistä miehistä ei ole sen koommin kuulunut pihaustakaan, joten ilmeisesti me oltiin Lauran kanssa vähän liian nyrpeitä tähän tehtävään! ;)
Viime päivinä arkemme on
täyttynyt hyvin pitkälle siis töiden metsästyksestä, mutta olemme ehtineet
juhlistaa myös esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivää pikkujoulujen merkeissä.
Leivoimme vähän erilaisia joulutorttuja (saatavilla olevista aineksista) ja
kävimme paikallisesta ruotsalaisesta putiikista kotiuttamassa myös piparkakkuja.
Ilta päättyi ihan kamalaan Jersey Shore- henkiseen yökerhoon, jossa työskenteli
kuitenkin suomalainen, erittäin mukava järjestyksenvalvoja. Tyyppi halusi
kovasti piristää itsenäisyyspäiväämme ja vei meidät baarin vip-tiloihin. Siellä
olikin sitten koko loppuillan ilmainen juomatarjoilu ja seurana puvut päällä
olevia pamppuja ja tankotanssija, jota miehet tapittivat lumoutuneina. Melkoinen
kokemus sekin ja hauskaa piristystä työnhaun tuottamiin pettymyksiin, heh heh!
![]() |
| Itsenäisyyspäivän tarjoilut |
![]() |
| Kippis! |
Iloiset uutiset ovat, että Laura sai ahkeran ravintoloiden ja liikkeiden kiertelyn tuloksena vihdoin töitä tarjoilijana ja aloittaa tänään, jee! Minä luovutin kiertelyn, sillä itselläni Australian reissua on jäljellä enää niin vähän aikaa. Taidanpa keskittyä loppureissun ajan siis pelkästään lomailuun! Tammikuussa tulen käväisemään Suomessa ja sitten helmikuussa jatkankin uusiin seikkailuihin Meksikoon. Suomeen paljon haleja, pian nähdään!



:'D HAHAHAHAHAAA, en osaa muuta nyt tähän sanoa, paitsi että kovasti onnea Lauralle työpaikasta!
VastaaPoistaNo äläs :D Melkoista meininkiä!
VastaaPoista