Viikonlopun kuulumisia

Perjantaina oli vapaapäivä katkarapuhommista, joten meillä oli hyvin aikaa käydä tekemässä päiväretki yhteen Queenslandin suosituimmista nähtävyyksistä, eli Innisfailin Paronella Parkiin. 

Kyseessä on viiden hehtaarin kokoinen sademetsäalue Mena Creekin vesiputouksen vieressä, jonne eräs espanjalainen José rakensi mm. linnoja, tenniskenttiä, tunneleita ja siltoja melkein sata vuotta sitten. Ajan kuluessa ja erityisesti sykloonien vuoksi suurin osa rakennuksista oli melkein kokonaan tai osittain raunioina. Paikalla on erittäin mielenkiintoinen historia ja se oli edelläkävijänä muun muassa vesivoimasähkön hyödyntämisessä. Kiinnostuneet voivat käydä kurkkaamassa yksityiskohtaisemman tarinan esimerkiksi wikipediasta.

Sain urheustarran kun

uskaltauduin hämistunneliin!

Vierailun alkuun osallistuimme opastetulle kierrokselle, josta tykättiin kovasti! Yleensä kammoksun ryhmässä kiertelyä oppaan johdolla ja mieluiten lähdenkin vain omin päin seikkailemaan ympäriinsä. Pitää ehkä harkita opaskierroksille osallistumista useamminkin, sillä nytkin olisi jäänyt monet mielenkiintoiset yksityiskohdat kuulematta ja puiston sekä rakennusten eri osat saivat ihan erilaisen merkityksen.

Kierroksen jälkeen jäimme vielä hetkeksi ominemme tallustelemaan sekä syöttämään kaloja ja kilppareita. Ennen puistoon astumista oli mahdollista ottaa mukaan sateenvarjo lepakoiden ulosteita varten ja vaikka ensin pidin varjoa vain turhana ylimääräisenä painolastina, olin siitä hyvin kiitollinen kun haiseva vihreänruskea pommi lävähti myöhemmin jalkojeni juureen. 

Paljon lepakoita!

Paronella Parkin jälkeen suuntasimme maistelemaan hedelmäviinejä Murdering Point Wineryyn. Nimi  juontaa juurensa 1800-luvun lopulla sattuneesta haaksirikosta. Rannalle päässeet matkustajat eivät kauan kerenneet juhlia, sillä raukat päätyivät alkuasukkaiden kannibalismin uhreiksi. 

Viinitilan jälkeen kävimme myös luonnollisena jatkumona nauttimassa oluet periaustralialaisessa pubissa. 

Luumupunkku oli lemppari!

Pubissa oli paljon hattuja seinällä

Retken viimeisenä etappina oli Murray Falls, hieno vesiputous melko lähellä Cardwellia. Pettymykseksi itse putouksen alla uiminen on kiellettyä, sillä henkihän siinä voi lähteä. Lähellä on kuitenkin uima-alue, johon suunnittelimme palaavamme ominemme myöhemmin.

Perjantaina oli myös parin tunnin iltavuoro pubissa. Melko helppoa hommaa, koska meidän päätehtävänä oli kierrellä asiakkaiden seassa ja myydä arpalippuja. Kylän miehet oli melko helppo nakki, ollaan ilmeisesti aika eksoottisia tapauksia täällä suunnalla. Yhdet oluet jaksettiin vielä jäädä juomaan töiden jälkeen, mutta aika nopeasti nämä mummot karkasivat unten maille. Myös lauantaina ja sunnuntaina kävimme tekemässä muutaman tunnin vuorot tiskin takana. Ei ne ihan ilman sekoiluja menneet, mutta pikkuhiljaa alkaa hahmottumaan jo joidenkin vakkareiden perustilaukset ja missä mikäkin olut on ja mitä kaikki ihme lyhenteet tarkoittaakaan. Onneksi kaikki asiakkaat on tosi ymmärtäväisiä ja jos ei meinaa mennä tilaus kaaliin niin monet kyllä osaa näyttää, että mistä mikäkin löytyy ja jotkut jopa neuvovat kassakoneenkin käytössä. Katsotaan kuinka pitkälle päästään blondilla tukalla ja koiranpentuilmeellä vai alkaako kohta jo joidenkin kärsivällisyys loppua :D Pubi on jokatapauksessa tosi rento ja suurin osa työkavereista super reiluja tyyppejä. Viikonloppuisin saadaan myös nauttia ihanista karaoke-esityksistä ja kun porukka on muutaman kerran käynyt tiskillä niin tipitkin on olleet ihan mukavan kokoisia.

Siinä se viikonloppu oikeastaan taas hurahtikin. Kirpparilla käytiin lauantaina tekemässä dollarin löytöjä ja sunnuntaina vakio uima-allas keikka senioreiden kanssa. Niin villiä, että oikein heikottaa.

Cairns + Cardwell

Lokakuun puolivälin tienoilla päätettiin jättää Perthin hyiset sadeilmat taakse ja suunnata auringonpaisteeseen. Vaihdettiin siis rannikkoa ja lennettiin trooppiseen Cairnsiin, joka sijaitsee Pohjois-Australiassa, noin 3500km Perthistä.  Cairns on kiva, pieni kaupunki täynnä turisteja ja backpackereita ja se on kuuleman mukaan myös yksi Australian ykköspaikoista bilettää. Vannoutuneina mummoina emme kuitenkaan lähteneet testaamaan paljon hehkutettua yöelämää kuin yhden kerran. Sen teimme ensimmäisenä Cairnsin iltana, kun päätimme ryhdistäytyä ja suunnata ihmisten ilmoille väsymyksestä huolimatta (auringossa loikoilu on rankkaa!). Cairnsissa baarit ovat auki hieman pidempään, kuin esimerkiksi Perthissä, jossa suurin osa iskee luukkunsa kiinni jo puolilta öin (!!) ja meillä olikin hauska ilta, vaikka suurin osa yökerhojen asiakaskunnasta koostuikin erittäin juopuneista brittituristeista. 

Valmiina yöelämään

Uskallettiin pidellä krokotiilia sylissä!

Muuten pitkä viikonloppumme koostui melko pitkälle auringonotosta ja hengailusta. Cairnsissa ei voi uida meressä, sillä sitä asuttavat muun muassa krokotiilit. Kaupungin keskustaan onkin rakennettu keinotekoinen laguuni, jonka äärellä kaikki loikoilevat. Kuukauden palelemisen jälkeen oli aika mukava köllötellä jälleen paahtavassa auringossa. 

Hengailua laguunilla

Viikonlopun jälkeen suuntasimme Great Barrier Reefille, joka on yksi Australian kauneimmista ja tunnetuimmista nähtävyyksistä. (Tietämättömille tiedoksi, että kyseessä on maailman suurin koralliriutta-muodostuma ja se kuuluu mm. Unescon World Heritage- nähtävyyksiin.)  Buukkasimme veneretken Outer Reefille, jonne meidän lisäksemme matkusti noin kolmisenkymmentä muuta turistia. Snorklasimme kahdella eri riutalla ja voin kertoa, että näkyä ei voi oikein sanoin kuvailla - mielettömän värikkäitä koralleja ja kaloja ja syviä, luolamaisia kanjoneita! Reissu oli siis melko mieletön ja jää varmasti mieleen yhtenä reissumme kohokohdista. Menkää sinne!

Minä ja Lape snorklailun jälkeen tyytyväisinä

Porukkaa lähdössä sukeltamaan

Cairnsin pikaloman jälkeen suuntasimme sukulaisteni luokse Cardwellin pikkukylään (n. kahden tunnin ajomatkan päähän). Olen aina ollut tietoinen, että meidän sukua on lähtenyt joskus 50- luvulla Australiaan, mutta sukulaiset ovat sen verran kaukaisia, että en ole ollut heihin aikaisemmin yhteyksissä. Ennen meidän reissuamme otin yhteyttä tännepäin ja saimme Lauran kanssa kutsun tulla käymään. Emme tienneet paikasta mitään etukäteen, mutta yllätyimme kyllä todella positiivisesti! Sukulaisteni talo on suoraan meren rannalla ja palmupuut huojuu tuossa etupihalla riippukeinun vieressä. Paikka on todella pieni, mutta sympaattinen ja kaunis. Vieressämme liplattavassa meressä ei voi valitettavasti uida, sillä näilläkin korkeuksilla asustelee paljon krokotiileja. Täällä esiintyy muutenkin paljon kaikenlaisia myrkyllisiä eläimiä, kuten käärmeitä, hämähäkkejä ja meduusoja yms. Pienen paniikkikohtauksen jälkeen alan jo asennoitua hommaan ihan ok. Ymmärtääkseni on edelleenkin paljon todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa kuin käärmeen pistoon. Välillä se ei kamalasti lohduta, kun kuuntelee tarinoita siitä, kun eräs maailman myrkyllisimmistä käärmeistä on luikerrellut tuolla takapihalla tyytyväisenä. Enää en kuitenkaan ajattele asiaa jatkuvasti - kaikkeen tottuu ja pienellä varovaisuudella täällä on oikeasti ihan turvallista asustella. Voihan Suomessakin karhu periaatteessa tulla ja pistellä sinut poskeensa ;) 

Saavuttiin Cardwelliin

Tällaisissa maisemissa ollaan tällä hetkellä

Cardwellin uimala on tullut tutuksi

Tällaisiin varoituksiin ei paljon Suomessa törmää

Täällä me asutaan!

Täällä on juuri alkamassa kostea kausi, joten sateita tulee ja menee, mutta lämpötila on aina hyvin lämmin (tänään esimerkiksi noin reilun kolmenkympin hujakoilla). Ei olla ihan kamalan paljon kaivattu Suomen syksyyn! Elämä ei enää ole kuitenkaan pelkkää lomailua ja auringonottoa, joten no worries, kyllä täälläkin on arki vihdoin saapunut. Asustellaan mitä luultavammin noin kuukauden verran täällä Cardwellin eläkeläisparatiisissa, sillä meitä lykästi ja me onnistuttiin saamaan täältä kaksi työpaikkaa! Pääasiallinen työmme on lajitella ja pakata isoja katkarapuja (joo-o, ei oo mitään hehkeetä hommaa, voin kertoo! :D) paikallisella katkarapufarmilla. Saimme sukulaisteni suhteiden kautta koevuoron viime viikolla ja siitä asti työvuoroja on onneksi riittänyt aika kiitettävästi. Työ on aivotyöskentelyn kannalta erittäin iisiä hommaa, mutta ainakin meikäläistä on hieman syönyt työmme alkamisaika klo 4 aamulla (!!!). Työpäivät saattaa myös satunnaisesti venyä n. 11 tuntisiksi, joten väsymys ja selkävaivat ovat nyt melko jokapäiväistä leipää. Valitus kuitenkin sikseen, sillä me ollaan todella tyytyväisiä, että töitä on ylipäätään löytynyt ja saadaan vihdoin matkakassaa vähän parempaan kuosiin. (voi kyllä olla, että katkarapuja ei tule ihan heti syötyä, sillä tällä viikolla niiden seasta löytyi juuri minun lajittelupisteessä muun muassa kissan kokoinen rotta)

Toinen työmme on myöskin saatu onnekkaan sattumuksen kautta, sillä sukulaisteni naapuri kertoi, että paikallisessa pubissa tarvitaan lisätyövoimaa. Mennään tulevana viikonloppuna tekemään sinne baarimikon hommia ja jotain vedonlyöntijuttuja pitäisi myös osata vissiin myydä. Meillä ei ole oikeastaan mitään hajua koko hommasta ja minulla ei ole baarityöstä myöskään mitään aikasempaa kokemusta. Käytiin alkuviikosta harjoittelemassa hommaa ja minä yritin mm. hermostuksissani aukaista kaljapulloa pullonaukaisijan väärällä päällä - great success! Muutenkin humalaisten aussimiesten puheesta ja termistöstä on vähän vaikeaa saada selvää ja jokaisella erikokoisella lasilla, pullolla ja purkilla on ihan omituiset nimet, joita me ei olla koskaan aikaisemmin kuultu. Stay tuned, tästä työstä saadaan varmaan aikaiseksi melkoisen huvittavaa blogimatskua :D 

Perth pt. 2

Kuten Jenni tuossa jo kertoili, oli kyseinen hostelli siitä lähtien aika nounou. Uutta hostellimajoitusta ei kuitenkaan tarvinnut ruveta metsästämään, koska meidän onneksi paikallisilla kavereillamme oli talossaan reilusti tilaa. Roudattiin sitten kimpsut ja kampsut toiselle puolelle Perthiä, Triggiin. Talo sijaitsi melko pitkällä keskustasta, mutta rannalle oli vain viiden minuutin kävelymatka eikä kaupoillekkaan tarvinnut pitkään käpötellä. Kämppiksinä meillä oli australialaiset veljekset, toisen heistä tyttöystävä sekä kreikkalainen heppu nimeltä Pano (kyllä, nimestä saatiin porukalla aika monta vitsiä väännettyä).

Jenni mielissään käärmevaroituksista lähirannalla

Aamukaffelle mars (Jenni vielä veteli onnellisena sikeitä)

Seuraavat pari viikkoa meni aika rennolla otteella, sillä töitä emme enää loppuajaksi viitsineet ruveta metsästämään. Vaikka majoitus olikin ilmainen, tarkoitti tämä kuitenkin sitä, että pankkitilin saldo lähtisi jonkin verran laskemaan. Tuli käytyä muutamaan otteeseen ulkona syömässä, kahviloissa, elokuvissa jne. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut hieman tarkemmin laskea mihin rahansa käyttää.

Huikein dino-onsie auttoi taistelussa kylmyyttä vastaan

Osaltaan rahanmenoa voi selittää viileällä ja tuulisella ilmalla. Rannalla ei yhtä kertaa lukuunottamatta voinut pahemmin loikoilla ja jotain tekemistä oli tietenkin keksittävä. Itse kävin kyllä usein aamuisin lenkkeilemässä rantaviivaa pitkin ja kokeilin myös ensimmäistä kertaa paljasjalkajuoksua hiekassa - kyllä muuten tuntuu! Myös bouldering -neitsyys tuli menetettyä ja siinäkin syke kyllä lähti aika hyvin nousuun, mutta lähinnä pelosta.

Maisema aamulenkiltä. Vesi oli täynnä mustia täpliä, kun surffarit odotteli aaltoja märkäpuvuissaan.

Yhtenä lauantaina kulutimme aikaa myös paikallisessa sairaalassa viiden tunnin verran. Jenni oli ollut melko kipeä muutaman päivän ajan ja itselläkin vielä maha vaivasi, joten päätin samalla varmistaa, ettei Balilta ollut jäänyt mitään ikäviä pöpöjä. No, olisin ehkä harkinnut uudestaan, jos olisin tiennyt kuinka vakavasti täällä kaikki pienemmätkin vaivat otetaan. Molemmat pistettiin sitten toisistamme erilleen sairaalakaapuihin ja osastolle, missä otettiin näytteitä. Useat lääkärit ja sairaanhoitajat kävivät kysymässä samat kysymykset ja meitä kuljeteltiin sängyissä ympäri sairaalaa. Näytteet oli molemmilla puhtaat, mutta Jenni oli hetken tiputuksessa ja sai antibiootit. Loppuvaiheessa tiemme jälleen kohtasivat ja jouduimme odottamaan naurettavan kauan, että saimme vapautuksen lähteä kotiin. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus ja onneksi Australialla on Suomen kanssa hyvät terveydenhuoltosopimukset, joten reissu ei kustantanut meille mitään.

Mikäs tässä hengaillessa

Viimeisellä viikolla teimme retken pari sataa kilometriä etelämpään Pembertoniin. Veljesten äiti asuu ranskalaisen leipurimiehensä kanssa kyseisessä pikkukylässä, joten majoituimme heidän herttaisessa kodissaan. Mökkerön takapihalla koitti myös hetki, jota olimme odottaneet siitä asti kun lentokone laskeutui: näimme ensimmäiset kengurut! Ja vielä monta! Piti herätä kukonlaulun aikaan, mutta oli se sen arvoista.

Siellä ne kengut on kun vähän siristää silmiä!

Ensimmäisen yön jälkeen suuntasimme ensin veljesten äidin vanhalle talolle syöttämään emuja. Teimme myös pienen kävelyretken lähimaastossa. Kylä on nykyään yksityisomistuksessa ja sinne pääseen portista vain avaimen omaavat henkilöt. Juna-asemat yms. oli melkein kaikki jo maantasalla ja muutenkin ympäristö soveltuisi melko hyvin kauhuelokuvaan. 

Hyppykuvat on kuulemma kovaa huutoa täällä

Pelottava emu melkein esti lähdön talolta.

Lounaaksi pikkuriikkisiä blueberrypancakeja

Seuraavaksi koitti aika reissun perimmäiselle tarkoitukselle: viinitilakierros ja lukemattomat viinimaistajaiset! Pembertonin viinitiloilla henkilökunta oli mukavaa, viinit hyviä ja viinin määrä usein melko runsasta. Seuraavana päivänä käytiin kotimatkalla myös Margaret Riverin tiloilla. Viinit maistui myös näissä paikoissa, mutta ei ollut kuuluisuudestaan huolimatta sen kummempaa. Myös palvelu pelasi huomattavasti paremmin Pembertonissa.

Jälleen yksi maistiaiskierros takana

Melko hilpeät kolme päivää tuli vietettyä ja ajomatkalla näkyi ihania maisemia kun köröteltiin kansallispuistojen alueella. Mukaan tarttui myös muutama pullo viiniä ja kotimatka menikin melko rattoisasti, kun eväinä oli punkkua ja juustoja.

 

Ex-kämppikset on mahtavia tyyppejä ja ollaan kyllä todella onnekkaita, että ensinnäkin saatiin hyvä katto pään päälle sekä päästiin heidän kanssaan näkemään ja kokemaan sekä Perthin tarjontaa että lähialueita. Viimeisellä viikolla hemmoteltiin heitä suomalaisilla herkuilla, kun illalliseksi oli lohikeittoa ja jälkkärinä korvapuusteja sekä mustikkapiirakkaa. Perjantaina 11.10 olikin sitten haikeiden jäähyväisten aika, kun jälleen suunnattiin lentokentälle, josta yölento kuljettaisi meidät toiselle puolelle maata Cairnsiin. 

Perth pt. 1

Balin kokonaisvaltaisen rentoutumisloman jälkeen oli aika suunnata reissun pääkohteeseen, eli Australian mantereelle. Matkaan lähdimme hieman haikeissa tunnelmissa, sillä Bali- elämä oli ennen kaikkea hedonistin huoletonta unelmaa, jota ei ihan vielä olisi halunnut jättää taakse. Reissun suurin huoli tähän asti oli kärjistettynä se mistä saa seuraavan kerran oman Mie Gorengin ja Bintangin eteensä ja Australiassa meitä odottaisi työnhaku ja kalliit hinnat (olimmehan matkalla kaiken lisäksi koko maan kalleimpaan kaupunkiin).

Lensimme Perthiin syyskuun puolivälin tienoilla odottaen keväistä auringonpaistetta  ja jonkinlaista jatkoa letkeään rantatunnelmaan, johon olimme Indonesiassa jo tottuneet. Ensireaktio Australiasta olikin ennakko-odotusten takia suhteellisen häkeltynyt, sillä ulkona oli Suomen alkusyksyä vastaava viileä ilma ja ympärillä näytti aluksi siltä kuin olisimme saapuneet takaisin Eurooppaan!

Perth eräänä aurinkoisena päivänä

Käppäilyä Perthin keskustassa 

Ensimmäiset yöt nukuimme Ruotsissa tapaamani vaihtokaverin luona. Hotelli- ja hostellimajoitusten jälkeen oli ihanaa päästä ihan oikeaan kotiin! Emme olleet pesseet pyykkiä kuukauteen, joten voitte vaan kuvitella kuinka luksukselta pyykinpesukone tuntui! Oli myös kiva tehdä muita arkisia asioita, kuten katsoa telkkaria ja tehdä ruokaa. Ryhdyimme heti myös ahkerasti työnhakuun, sillä ulkona satoi vettä kuin Englannissa konsanaan ja mitään muuta tekemistä ei oikein ollut. Onnistuimme saamaan työpaikan ilman haastattelua heti samana iltana!

Saimme työpaikan pienestä hostellista lähellä keskustaa. Työ oli periaatteessa palkaton: diiliin kuului ilmainen asuminen ja ruoka ja pientä taskurahaa muuta elämää varten. Menimme paikalle aamulla ja meitä vastassa oli paikan kaksi omistajaa, jotka olivat äkkiseltään kyllä hyvin ystävällisiä, mutta myös hyvin epämääräisiä. Meille jäi aika epäselväksi mitä kaikkea työtehtäviimme oikein sisältyy ja koko homma oli alkuun todellista häsellystä. Paikka näytti kuitenkin mukavalta ja hyvin kotoisalta, joten päätimme jäädä. Päästessämme henkilökunnan tiloihin (eli vanhaan pihavarastoon), ainakin oma hymyni meinasi kuitenkin hyytyä. Makuuhuoneemme ei todella ollut mikään dormi, vaan likainen ja ahdas koppero. Yritimme kuitenkin asennoitua positiivisesti ja näyttää reipasta reissufiilistä ja asetuimme taloksi. Tapoin jokusen torakan ja kärsimme aika isosta univajeesta, mutta kaikkeen tottuu.

Rantahengausta Scarborough Beachilla

Urpoilua samaisessa paikassa

Suklaatehdas

Uusia kavereita

Ensikosketus haihin

Hostellityöstä ei ole näin jälkikäteen hirveästi kerrottavaa. Koko homman kohokohta oli kaikki ne pizzat, voileivät, wrapit sun muut, joita saatiin ilmaiseksi (nam!) lähes joka ilta. Pääasiallisesti homma oli kuitenkin hyvin tylsää istuskelua ja hengaamista: paikalla piti olla, jos jollekin tuli jotakin kysyttävää tai jos joku halusi kirjautua sisään. Olimme Lauran kanssa vastuussa myös paikan siivouksesta. Huvittavaa oli se, että useampikin hostellin vieraista tuli erikseen kehumaan kättemme jälkeä (huh huh, alanvaihdos paikallaan?). Suurimman osan ajasta me tehtiin hommia vähän sinne päin, joten mielenkiintoista olisi tietää miten hommat on aikaisemmin siellä sitten hoidettu.

Työ oli helppoa, mutta rahaa ei erityisemmin päässyt pikkuisista taskuroposista kertymään. Työ esti mukavasti myös lähes kaiken muun sosiaalisen elämän ja meidän aktiviteetit oli aika pitkälti kaupungin keskustan koluamista ja yksittäisiä, nopeita retkiä muun muassa jalkapallopeliä katsomaan tai rannalle (jossa on vissiin eniten vaarallisia haita koko Australiassa – eli ei kyllä menty veteen!). Tutustuttiin hostellilla onneksi mukaviin ihmisiin, joten tylsä hengaaminen oli ainakin vähän vähemmän tylsää, kun oli kivoja tyyppejä ympärillä. Homma alkoi kuitenkin kyllästyttämään, kun vapaa-aika puuttui lähes kokonaan. Viimeinen niitti oli, kun jotkut epämääräiset ötökät (ehkä bed bugsit, mutta todennäköisemmin jotkut muut inhottavat eliöt) purivat minut täyteen puremia. Kun naamaanikin oli yhtenä päivänä ilmestynyt puremia, päätettiin ottaa loparit. Työpäiviä oli kertynyt ruhtinaalliset kaksi viikkoa, jippii! Mutta alku sekin.

Pelättiin bed bugseja, joten kamat joutu
pakkaseen

Reissun ensimmäinen kuukausi pähkinänkuoressa

Ennen varsinaisen Aussi-seikkailun (ja raskaan puurtamisen, kröhöm) alkamista päädyttiin tekemään rentouttava koukkaus Aasiassa eli Bangkokissa ja Balilla. Kyseiselle matkalle lähti meidän kahden lisäksi myös ihanat ystävämme Kira ja Anni. Ensimmäisen viikon saimme nauttia myös surffityttö Tuulin seurasta, joka odotteli meitä jo Balilla. Myöhemmin rymyryhmään liittyi niin ikään Roosa, jonka matkasuunnitelmat tuli täytenä yllätyksenä itselleni ja Kiralle.

Kuukaudesta olisi vaikka mitä kerrottavaa, mutta jotta edes joku jaksaisi lukea postauksen loppuun asti, jätetään tietenkin ne kaikki hauskimmat pikku yksityiskohdat sekä kommellukset pois ja kerrataan vain pintapuolisesti pääpointit yhdestä huikeimmasta lomakuukaudesta koskaan. Kuulostaa suunnitelmalta.

Bangkok (11.8-13.8)

Matkaan lähti siis Helsingistä itseni lisäksi kolme ihanaa tyttöä - Jenni, Anni ja Kira. Ensimmäisenä etappina oli Bangkok, jonne lennettiin Norwegianilla. Yksi muutaman tunnin vaihto Tukholmassa ja oltiin perillä aikaisin aamusta paikallista aikaa. Pari päivää Bangkokissa meni nopeasti ja aika kului lähinnä shoppailessa, mani- ja pedikyyreissä sekä hyvästä ruoasta nauttiessa. Molemmat illat vietettiin backpackereiden suosimalla Khao San Roadilla.

Hurjaa menoa Tuk Tukin kyydissä.

Coconuttia!

Pad Thai - kuinka olinkaan ikävöinyt sinua.

Itse olin käynyt Bangkokissa aiemminkin, joten tiesin mitä odottaa. Pari päivää taisi olla koko matkakomppanian mielestä oikein passeli aika ja odotettiin jo malttamattomana hieman rauhallisempiin maisemiin siirtymistä. Päällimmäisenä Bangkokista jäi mieleen muun muassa edulliset hinnat, kivat rytkyt, hyvä ruoka, kuumuus ja taksimatkat. Jälkimmäiseksi mainitut siksi, ettei koskaan oikein tiennyt mitä odottaa. Hinnasta piti lähes poikkeuksetta vääntää kuskien kanssa ja melko nopeasti opittiin mitä kannattaa ja mitä ei todellakaan kannata maksaa. Joskus lyhyetkin matkat kestivät ikuisuuden, mutta onneksi kuskit osasivat viihdyttää meitä oikein osuvilla musiikkivalinnoilla.

Kolmannen päivän aamuyöstä suunnattiin siis tyytyäväisenä ja rinkat hieman pulleampina kohti lentokenttää, josta AirAsia kuljettaisi meidät seuraavaan kohteeseen, Denpasariin.





Bali ja Gili T (13.8-13.9)

Kahdeksi ensimmäiseksi viikoksi olimme varanneet villan Kerobokanista. Villa oli aika super. Oma uima-allas, paljon tilaa, siivouspalvelu ja mukava henkilökunta. Pienenä miinuksena kuitenkin sijainti - itse Kerobokanissa ei ole juuri mitään, länkkäriravintoloita lukuunottamatta, eli taksilla tuli ajeltua kyllästymiseen asti. Rohkeimmat meistä harkitsivat skoottereiden vuokraamista, mutta päädyttiin lopulta arvostamaan henkikultaamme sen verran, että idea haudattiin.

Letkeetä menoa omalla poolilla

Kala-allas kylppärissä - miksei?

Saattaa olla reissun ekoja Bingtangeja

Ensimmäisen kahden viikon aikana otettiin ensikosketukset Kutan yöelämään, käytiin tutustumassa Seminyakin sekä Canggun rantoihin, nautittiin hyvästä ruoasta sekä koitettiin parhaamme mukaan saada vähän väriä pintaan. Yksi jännimmistä kokemuksista oli kuitenkin surffikokeilu. Kira oli päässyt testaamaan lajia jo aiemmin, joka näkyi kyllä myös suorituksessa. Me muut kolme taas saatoimme olla melko huvittava ilmestys, mutta kaikki päästiin kuitenkin pystyyn laudalle. Itse ainakin nautin kokeilusta ja vaikka ammattilaista ei minusta saisi kyllä tekemälläkään, haaveilen vielä joku päivä antavani lajille uuden mahdollisuuden täällä surffauksen luvatussa maassa!

Tuuli painii hieman eri sarjassa meidän muiden kanssa

Kankut Canggulla

Legian Beach

Helppoa kun heinänteko

Livemusiikkia @ Deus, Canggu

Paikallisten lasten esitys @ Alleycats, Kuta

Jotta Balilta jäisi muutakin käteen kuin ranta ja baarit, kävimme loman alkupuoliskolla niin ikään tutustumassa paikallisiin markkinoihin sekä tehtiin päivän retki hieman pohjoisempaan. Retkellä kolusimme temppeleitä, näimme söpöjä apinoita Monkey Forestissa, ostimme krääsää Ubudin markkinoilta, kiipeiltiin riisipelloilla ja viimeisenä ihailtiin tulivuorta.

Monkeys

Rice Terrace 

Vesitemppeli

Mount Batur - peruspose

Paria päivää ennen villalta lähtemistä itselleni iski aika inhottava mahatauti - bali belly tai parasiitit, who knows, mutta paikalliselta lääkäriltä piikkiä pyllyyn ja antibiootit niin melko nopeasti oltiin taas elävien kirjoissa! Viimeisenä päivänä saatiin Kiran kanssa tosiaan aikamoinen jymy-ylläri, kun Vauhkosen mimmi ilmestyi yhtäkkiä villalle. Huikeeta! Viidestään suunnattiin sitten seuraavaan majapaikkaan Kutan sykkeeseen.

Auringonlasku Kuta Beachilla

Jesen's Inn II

Vajaa viikon pyörittiin lähinnä Kutan alueella ja elämä saattoi olla aika ilta- ja yöpainotteista. Yhtenä päivänä maltettiin kuitenkin käydä tutustumassa myös surffareiden suosimaan Uluwatuun sekä kuuluisaan Padang Padang Beachiin.

Padang Padang

Tässä vaiheessa kroppa alkoi huutamaan jo lepoa (kiitos Alleycatsin), joten suunnaksi otettiin Gilin saarista isoin, eli Trawangan. Laivamatka saarelle taisi jännittää meitä kaikki aikalailla, sillä keskustelupalstojen tarjoamat kokemukset viittasivat välillä siihen, että saattaisi olla elämän viimeiset hetket käsillä. Matka meni kuitenkin hyvin ja perille päästessä huokailtiin kilpaa ihastuksesta - nyt oltiin tultu paratiisiin.

Hengissä perillä!

Saarella pollet korvaa mopot ja autot

Gili T:llä otettiin todella rennosti. Pyöräiltiin saarta ympäri, yritettiin snorklata (jälleen Kira onnistui tehtävässä ehkä uskottavimmin), pitäydyttiin vain parissa Bingtangissa ja taidettiin joka ilta olla unten mailla jo kymmeneltä. Itse kävin myös yhtenä aamuna joogatunnilla ja voitte varmaan uskoa, että kun taustaäänet koostuvat merestä, linnuista ja hevoskärryistä, oli rentoutumisen aste aika korkealla.

Viimeinen illallinen Gileillä

Vaikka Gileillä mieli lepäsi, iski koti-ikävä jo kolmen päivän jälkeen. Suunnaksi otettiin siis jälleen Kuta. Reissu alkoi kuitenkin jo lähentyä loppuaan, joten yksi yö sai riittää ja lähdettiin jälleen kadehtimaan (ja kuolaamaan) surffareita Uluwatuun.

Siellä ne menee!

Auringonlasku

Kahden yön jälkeen koitti kaikkien pelkäämä päivä - oli ihanien matkakumppaneidemme kotiinlähdön aika. Kävin saattamassa tytöt lentokentälle ja kyllä siinä taisi kyynel vierähtää taksin ajaessa pois. Meillä oli Jennin kanssa lento pari päivää myöhemmin, joten palasin vielä jälleen kerran Kutalle ottamaan viimeisetkin irti. Viimeisenä päivänä kokeiltiin vielä Jennin kanssa bodyboardingia, joka onnistui tottakai tuttuun tyyliin hieman kyseenalaisesti.. Mutta kivaa oli!

Loma oli siis mahtava ja tarjosi kaikkea mitä vain pystyi toivomaan: ihana matkaseura, täydelliset ilmat, uusia kokemuksia, hyvää ruokaa, lukematon määrä unohtumattomia hetkiä, huikeita uusia tuttavuuksia yms. Bali jäi kyllä kutkuttamaan siihen malliin, että heti mahdollisuuden tullessa on sinne suunnattava takaisin. Paikka tulee harva se päivä täällä mieleen, varsinkin kun on aika maksaa lasku ravintolassa.

Rakkaita terkkuja nerdyshorelle!

Matkakomppania

Lape kiittää ja kuittaa.