Surkeiden sattumusten sarja

Heippa vaan kaikille! Viime viikkoon on mahtunut melko ”ratkiriemukkaita” hetkiä lähinnä työnhaun merkeissä, joten ajattelinpa jakaa ne tänne teidänkin päivää piristämään. Meillä molemmilla on Lauran kanssa ollut tavoitteena löytää Surfers Paradisesta töitä: Lauralla vähän pidemmällä tähtäimellä ja itse olisin halunnut työskennellä jouluun asti. Tehtävä ei ole kuitenkaan ollut helppo, sillä täällä majailee muutama muukin töitä etsiskelevä reppureissaaja. Hyvänä esimerkkinä toimii se, kun eräänä päivänä piipahdettiin keskustan ulkopuolella sijaitsevassa kaupunginosassa ja kierreltiin pieniä kahviloita ja liikkeitä. Jopa sielläkin, syrjässä kaikesta, sanottiin, että oltiin sen päivän varmaan miljoonansia työnkyselijöitä. Töiden niukkuudesta johtuen ollaan selattu paikallista työpalstaa silmä kovana ja laitettu hakemusta menemään joka ikiseen promohommaan ja vastaavaan, johon meitä matkustelijoita helposti palkataan. Tähän mennessä menestys ei ole ollut kuitenkaan kovin huikaiseva!

Ensimmäinen kosketus epäonnistumiseen työnhaussa oli tosiaan tuo päämäärätön kiertely, joka ei tahtonut oikein johtaa mihinkään. Kierreltiin valehtelematta lähes kaikki tämän paikan liikkeet ja ravintolat… tuloksetta. Yhden ravintolan manageri sanoi soittavansa seuraavana päivänä sopiakseen meille koevuoron, mutta mitään ei koskaan kuulunut. Suurin osa liikkeiden esimiehistä sanoi aika suoraan, ettei halua palkata Working Holiday-viisumin omistavia. Osa katsoi meitä kuin halpaa makkaraa ja oli aika selvää, että perään ei paljoa soiteltaisi. Sitten, yhtäkkiä valoa alkoi näkymään tunnelin päässä… tai no, niin sitä alkuun luultiin. Me nähtiin ilmoitus promohommista, jossa olisi pitänyt myydä limusiiniajeluita tai vastaavia turisteille. Soitin siltä seisomalta ilmoituksen laittajalle ja me saatiin melko epämääräisen kuuloisen äijän kanssa sovittua haastatteluaika muutaman päivän päähän. Aika nopeasti se pienikin toivo työpaikasta kuitenkin karisi, sillä kyseinen äijä ei juurikaan vastannut puhelimeensa tai laittamiini viesteihin. Vastatessaan hän kirjoitti todella huonoa englantia ja meille tuli tyypistä vieläkin epämääräisempi kuva. Haastattelupäivänä laitoin hänelle vielä varmistusviestin siitä, että ollaanhan me vielä  tapaamassa ja hän vastasi vain, että on nyt vähän huonovointinen (taisi venähtää tyypillä vaan edellinen ilta) ja täytyy pian sopia vaikka uutta haastatteluaikaa. Tiedettiin jo tuossa vaiheessa, että siitä tyypistä tuskin kuuluisi enää yhtään mitään.

Itse sain viime viikolla aikaiseksi haettua yhtä siivouskeikkaa, joka oli toinen erittäin ”hauska kokemus”, eikä luultavastikaan johda uuteen uraan. Keikan saamisesta ilmoitettiin minulle edellisenä iltana klo 21:30 ja tästäkin paikasta ilmoittaja kuulosti enemmän tai vähemmän epämääräiseltä. Minun tehtävänä oli siivota jokin asunto, sillä sen entiset vuokralaiset eivät olleet juuri asuntoa lähtiessään siivonneet. Ilmoituksessa korostettiin tehtävän olevan helppo ja kevyt: vain vähän pintapuolista siivousta. Saapuessani paikalle tiesin heti, että asuinalue on vähintäänkin hämäräperäinen. Ympärillä liikkui narkkareiden näköistä porukkaa ja minulle soittanutta äijää ei näkynyt, eikä kuulunut. Asunnon ulkopuolella oli kaikenmoista roskaa ja tavaraa ja paikka näytti jo ulkoapäin saastaiselta. Talon nurkalla norkoili joku mies ja menin kysymään häneltä onko hän ilmoituksen jättäjä. Eipä tietenkään ollut, mutta ei se estänyt häntä alkamasta selittämään minulle ”minä olen Egyptistä ja siellä sinä olisit kovin kaunis”- juttuja, jotka saivat minut aika ahdistuneeksi. Onneksi mies jätti minut pian rauhaan ja pääsin soittamaan siivousäijälle ja kysymään missä hän oikein kuhnailee. Jouduin tovin odottelemaan ja sitten hän saapui puhisten paikalle. Hän oli kuitenkin (tietenkin!) unohtanut paikan avaimen ja jouduin odottamaan 15 minuuttia lisää, kun hän kävi ilmeisesti juoksupelillä hakemassa ne avaimet jostakin. Kun pääsin taloon vihdoin sisälle, minun teki mieli lähinnä huutaa. Kämppä oli kuin suoraan jostain painajaisesta! Likaa ja roskaa joka paikassa, jääkaapissa homehtunutta ruokaa yms! Parasta tässä oli se, että tällä ”siivousfirman” äijällä ei ollut edes kunnollisia siivousvälineitä. Ei todellakaan mitään siivoushanskoja, ei luuttuja, ei imuria! Hän halusi, että siivoan kämppään jääneillä keittiöpyyhkeillä, lakanoilla (!!) ja jollain vanhalla pesusienellä… JES! Voin kertoa, että en ole kyllä raatanut niin pienen rahamäärän eteen varmaan koskaan noin paljon, mutta valmista tuli yllättävänkin nopeasti, kun halusin vain lähteä pois. Olin kaiken lisäksi ollut vielä kuumeessa ja flunssassa, joten olin aika lailla läpimärkä hiestä lähtiessäni, mutta tulipahan vaihtoehtoinen ”treeni” tehtyä. Eihän tuolla jutulle voi loppupeleissä kuin vain nauraa, ihan älytön kokemus!

Tällainen piha minua odotti siivouskeikalla, mmm!

Ehkäpä kaikkein isoin floppi sattui kuitenkin lauantaina, joten valmistautukaa nauramaan! Huomattiin taas ilmoitus promohommista ja haettiin hommaan salamannopeasti. Keskityttiin tällä kertaa cv:n sijasta laittamaan itsestämme vain edustavat kuvat menemään ja eiköhän haastattelukutsua tullutkin sitten lähes saman tien. Sovittiin tapaaminen paikallisen Hilton- hotellin aulaan. Mentiin paikalle, odoteltiin siellä puoli tuntia ja äijää ei vain kuulunut paikalle! Hän ei ollut antanut omaa puhelinnumeroaan, vaan oli laittanut meille pelkästään sähköpostia. Kiehuttiin raivosta, kun talsittiin takaisin kotiin tyhjin käsin. Laura laittoi miehelle ihmettelevän sähköpostin ja sanoi, että voimme kyllä tulla takaisin, jos tässä on nyt tullut joku väärinkäsitys. Noin tunnin päästä mies laittoi viestin, jossa kysyi, että ollaanko vielä (!!) jossain odottelemassa. No, ei oltu. Saatiin kuitenkin sovittua uusi aika illalle ja mentiin paikalle aika ärsyyntyneinä. Tälläkin kertaa saimme kyllä odotella, mutta mies tuli sentään paikalle. Hälytyskellot alkoivat soimaan aika täysillä, kun mies alkoi viemään meitä omaan hotellihuoneeseensa. Onneksi meitä oli kaksi ja koska ylhäällä oli ilmeisesti muitakin haastateltavia paikalla, ajateltiin homman olevan ok. Haastateltavina toimi kaksi tyyppiä, ilmeisesti homopariskunta, jotka olivat molemmat ihan täysin ympäripäissään. Kaikki me haastateltavat istuttiin vaan hämmentyneinä penkeissämme, kun miehekkeet kittasivat raakana vodkaa (jota toinen myös kaatoi vahingossa minun päälleni). Miehet eivät tilastaan johtuen osanneet edes selittää selkeästi työtehtävää, johon ihmisiä oltiin palkkaamassa. Työ kuulosti juuri siltä, että rahoja ei koskaan näkyisi, vaan homma haiskahti ihan täydeltä huijaukselta. Tarkoituksena oli myydä lippuja johonkin bileristeilyyn, mutta miehet eivät edes muistaneet itse milloin se järjestetään (!!). He olisivat halunneet, että lähdemme heidän kanssaan ulos ja ties mitä, mutta me kieltäydyttiin ja vastailtiin vaan heidän muutamaan kysymykseen, jota he muistivat tapaamisen loppuvaiheessa kysyä (taisivat tajuta, että hupsista, tämähän on tosiaan ”työhaastattelu”). He lupasivat ilmoittaa tunnin kuluessa, että onko meitä valittu ja sitten meidän pitäisi lähteä heidän ja muiden valittujen kanssa istumaan iltaa. Oltiin vaan onnellisia, kun päästiin tilanteesta nopeasti pois ja tiedettiin, ettei tietenkään otettaisi hommaa koskaan vastaan. Hotellin ulkopuolella juteltiin ruotsalaisen pariskunnan kanssa, jotka olivat olleet huoneessa jo meitä aikaisemmin. Heille oli tyrkytetty esimerkiksi pilveä, jota äijät olivat ennen meidän saapumistamme poltelleet. Toiselle oli myös sanottu, että jos hänet valitaan, hänen pitää pitää päällään vain bikineitä ja että hänen parisuhteensa tulisi luultavasti kärsimään (!!).  Mentiin hämmentyneinä kotiin ja pakkohan sitä oli jälleen kerran nauraa oikein kunnolla. Eihän tämä ole oikein enää edes tottakaan! Parasta on se, että näistä miehistä ei ole sen koommin kuulunut pihaustakaan, joten ilmeisesti me oltiin Lauran kanssa vähän liian nyrpeitä tähän tehtävään! ;)

Viime päivinä arkemme on täyttynyt hyvin pitkälle siis töiden metsästyksestä, mutta olemme ehtineet juhlistaa myös esimerkiksi Suomen itsenäisyyspäivää pikkujoulujen merkeissä. Leivoimme vähän erilaisia joulutorttuja (saatavilla olevista aineksista) ja kävimme paikallisesta ruotsalaisesta putiikista kotiuttamassa myös piparkakkuja. Ilta päättyi ihan kamalaan Jersey Shore- henkiseen yökerhoon, jossa työskenteli kuitenkin suomalainen, erittäin mukava järjestyksenvalvoja. Tyyppi halusi kovasti piristää itsenäisyyspäiväämme ja vei meidät baarin vip-tiloihin. Siellä olikin sitten koko loppuillan ilmainen juomatarjoilu ja seurana puvut päällä olevia pamppuja ja tankotanssija, jota miehet tapittivat lumoutuneina. Melkoinen kokemus sekin ja hauskaa piristystä työnhaun tuottamiin pettymyksiin, heh heh!

Itsenäisyyspäivän tarjoilut

Kippis!

Iloiset uutiset ovat, että Laura sai ahkeran ravintoloiden ja liikkeiden kiertelyn tuloksena vihdoin töitä tarjoilijana ja aloittaa tänään, jee! Minä luovutin kiertelyn, sillä itselläni Australian reissua on jäljellä enää niin vähän aikaa. Taidanpa keskittyä loppureissun ajan siis pelkästään lomailuun! Tammikuussa tulen käväisemään Suomessa ja sitten helmikuussa jatkankin uusiin seikkailuihin Meksikoon. Suomeen paljon haleja, pian nähdään!

Elämä kuljettaa

Hengissä ollaan! On ollut taas hieman vaikeuksia parkkeerata takamus koneen äärelle, mutta nyt sain vihdoinkin otettua itseäni niskasta kiinni. Muut kämppikset vielä onnellisena vetää sikeitä, mutta tunnettuna aamuvirkkuna pomppasin jo seiskan jälkeen ylös (kyllä, myös sunnuntaiaamuisin). Aika on mennyt taas hurjaa kyytiä eteenpäin ja näköjään melkein kaksi viikkoa ollaan jo ehditty asustaa täällä Surfers Paradisessa. Paljon ihania hetkiä sekä uusia kokemuksia on taas menneisiin päiviin mahtunut ja hymy on ollut herkässä suurimman osan ajasta.

Monesti ollaan Jennin kanssa päivitelty sitä, miten ollaan hypitty aivan erilaisista paikoista toisiin, kun ollaan kuitenkin yhden maan sisällä. Tätä selittää tietenkin se seikka, että tämä maa nyt sattuu olemaan ihan valtava. Maisemat sekä aktiviteetit siis eroavat aika pitkälti Cardwellista ja itse ainakin henkilökohtaisesti olen sataprosenttisesti mieluummin juuri täällä.

Aikamoinen betoniviidakko

Yksi isoimmista plussista täällä on ehdottomasti meri – tai siis tarkemmin se fakta, että sinne voi mennä ilman, että kroko tulee ja syö. Onhan täällä toki niitä haita ja meduusoja ja mitä lie, mutta vaaroilta ollaan vältytty tähän saakka! Ensimmäinen aamu Gold Coastilla alkoikin minulle parhaimmalla mahdollisella tavalla, kun pääsin melkein suoraan sängystä ihanan kirkkaaseen mereen uimaan.

Onneksi ei tarvitse pitkälle matkata, että pääsee näihin maisemiin

Kyseinen ranta sijaitsee hieman kauempana Surferin hälinästä, Burleigh Headsissa, missä yksi Balilta tuttu heppu pitää majapaikkaa. Uinnin jälkeen nautittiin aamupalaa ja syötettiin papukaijoja sekä joitakin muita ihmeellisiä lintuja ”tree housen” terassilla. Hymyilytti aika paljon.

Keskiviikkoiltana uhmattiin schoolies-varoituksia ja lähdettiin muutaman kämppiksen kanssa tutkimaan paikallista yöelämää. Onneksi ensimmäisen viikon koululaiset eivät olleet vielä baari-ikäisiä, joten melko rauhassa saatiin olla. Harmi vaan, että oli muutenkin melko hiljaista, kun ilmeisesti järkevät ihmiset pysyy poissa öisiltä kaduilta tähän aikaan vuodesta. Mentiin isäntämme Villen vinkistä tosi symppikseen paikkaan, Swinging Safariin, joka on käytännössä baariksi kunnostettu omakotitalo. Paikalla oli myös erittäin hyvä livebändi, joten ei mikään hukkareissu.

Torstaiaamu olikin sitten vähemmän leppoisa, kun siinä eilisillan pöhnässä nautin aamukahvia ja Ville tulee kysymään kelpaako raha, mihin tietenkin vastaan kyllä, jonka seurauksena istun kymmenen minuutin kuluttua autossa matkalla Brisbaneen. Kyseessä oli Villen yliopistokolleegan väikkäritutkimus, johon tarvittiin lisäapua. Tutkimus käsittelee sotilaiden ruokailutottumuksia, eli paukkasimme sitten armeijan tukikohdan ruokalaan. Työ oli helppoa, tehtävänä oli vain seurata sotilaiden ruokavalintoja ja pistää rastia ruutuun. Tehtiin hommaa sekä lounaan että päivällisen ajan ja sama juttu myös perjantaina lounasaikaan.

Tässä välissä eilisaamuinen kirjoitusflowni keskeytettiin julmasti, kun piti lähteä rannalle ja sunnuntaimarkkinoille. Toisten surffatessa jolkottelin sitten rantaviivaa ja räpsin kuvia.

Currumbin Alley

Ekaa kertaa frisbeegolffaamassa!
Pääsinpähän taas toteamaan,
että golf vaan ei ole mun laji - missään muodossa.

No jokatapauksessa ensimmäiseen viikkoon palaten. Eli perjantaina jäätiin työhomman jälkeen vielä Brisbaneen, koska siellä olisi illalla toisen yliopistoprojektin launch-tilaisuus, johon pääsin Villen avecina osallistumaan. Vihdoinkin pääsin käyttämään kolme kuukautta mukana roikkunutta maximekkoa, jihhuu!

Lauantaina juhlittiinkin sitten Jennin kaksvitosia monen suomalaisen voimin. Illan mittaan kuunneltiin totta kai myös Kaija Koota ja muita perushelmiä.

Ihan tervettä porukkaa nää suomalaiset

Viime viikko koostui työnhausta, auringosta nauttimisesta sekä retkestä Byron Bayhin. Ollaan molemmat myös vähän skarpattu taas urheilun saralla ja itse uskaltauduin myös kavereiden painostuksesta uudelleen surffilaudan päälle. Oli kivaa ja meni oikeastaan aika hyvin! Byronissa tuli myös testailtua lonkkarilla rullausta ja sehän meni kuin vanhalla tekijällä konsanaan, kröhöm. Tällä viikolla olisi vihdoinkin tarkoitus päästä kokeilemaan SUPia (stand up paddle) ja ehkä melontaa ja ehkä taas surffia! Harmi vaan, ettei mikään noista ole ilmaista…

Coolangatta

Paljasjalkajuoksua kukonlaulun aikaan - kivaa!

Rainbow Bay

Lampaat tulilla - Byronin isäntä oli aikamoinen grillimaestro

Paikallisten heppujen bändi The Badlands oli positiivinen ylläri!

Cape Byron Lighthouse

Jenni meinas lähteä lentoon 

Kohta olisi tarkoitus lähteä kaupungille tulostamaan uusi iso nivaska työhakemuksia ja iskeä jälleen ostoskeskuksiin. Vielä ei ole toivo menetetty, mutta vähän huonolta vaikuttaa. Tultiin hieman liian myöhään, koska suurin osa kahviloista tai vaatekaupoista on jo hoitaneet kesälomien ja jouluavun rekryt.

Mutta isäntämme sanoin elämä kuljettaa, eli ei sitä tiedä mistä ittensä seuraavaksi löytää! Kannattaa muuten käydä kurkkaamassa Villen mielenkiintoinen blogi, joka käsittelee Australian ja Suomen eroja (http://sinivalakosinsilimin.blogspot.com.au/).

Nautitaan elämästä ja kuulumisiin taas!

Terkut Gold Coastilta!

Hejssan! Pakkasimme tosiaan kimpsut ja kampsut kasaan ja lähdimme pikkuisesta Cardwellista noin viikko sitten. Sittemmin olemme lentäneet Townsvillesta Brisbaneen ja körötelleet bussilla aina Gold Coastille asti. Ennen Cardwellista lähtöä emme kuitenkaan välttyneet kommelluksilta, sillä meikäläinen tunnettuna suharina onnistui rikkomaan jalkansa aika pahasti. Jokainen minut tunteva tietää, että olen aika koukussa Instagramiin. Niinpä Cardwellin keskustassa sijaitseva "monumentti" (erittäin iso tuoli) oli pakko saada ikuistaa ko. sovellukseen. Kiipesin tuolin päälle tyytyväisenä, mutta alastulo osoittautui ongelmalliseksi. Nopean ja hämmentävän ketjureaktion seurauksena päädyin asfaltille naama edellä, mutta onneksi refleksit pelaavat vanhalla vielä sen verran hyvin, että naama säästyi vaurioilta. Jalka sai kuitenkin valitettavasti aika pahasti osumaa ja se on näin viikon jälkeenkin turvoksissa ja mustelmilla. Tarinan opetus: Instagram- addiktius on vaarallista!

Tässä kaikki vielä hyvin...

... tässä ei niinkään.

Viime viikon torstaina tutustuimme nopeasti Townsvillen kaupunkiin. Kävimme siellä museovierailulla tutustumassa paikallisiin hirmumyrskyihin, mutta meitä kiinnosti loppupeleissä enemmän (luultavasti lapsille tarkoitettu) näyttely dinosauruksista. Townsvillesta meidän oli tarkoitus lentää alkuillasta Brisbaneen minun vaihtokaverini luokse, mutta myrskyllä oli valitettavasti näppinsä pelissä. Brisbanessa alkoi juuri kyseisenä iltana pahin myrsky moneen vuoteen (tietenkin!). Katsottiin aika epätoivoisina, kun toisten lentoyhtiöiden aikaisempia lentoja Brisbaneen alettiin perua ja jengi marssi tyytymättömänä lentokentältä ulos. Meillä kävi kuitenkin tuuri ja päästiin reilu pari tuntia myöhässä matkaan, eikä tarvinnut alkaa muuttamaan suunnitelmia.

Dinoja!

Brisbanessa vietimme mukavat 5 päivää, joihin mahtuu melko ikimuistoisia hetkiä. Ensimmäisenä päivänä vaihtokaverillani oli muita suunnitelmia, sillä hän oli juuri valmistunut yliopistosta ja hänen ystävillään oli järjestettynä yhteinen illanvietto. Lähdimmekin Lauran kanssa kaverini poikaystävän matkaan, vaikka emme koko heppua yhtään tunteneetkaan. Hänellä ja hänen kavereillaan oli toisella puolella kaupunkia BBQ-ilta, jossa me olimme ainoat naispuoliset osanottajat (o ou). Paikka oli täynnä vaihtareita ja sen vuoksi tapasimme ihmisiä lähinnä eksoottisesta Ruotsista ja Norjasta sekä Välimeren maista. Pojilla sattui olemaan joku espanjalainen (?) rikas kaveri, joka piti parhaillaan jotain megalomaanisia kotibileitä lähes naapurissa. Menimme tietenkin katsastamaan pirskeet ja kokemus oli kaikkinensa hyvin lähellä Jenkkien teinileffoja. Bileissä oli iso ulko-poreallas, porukka oli hyvin päihtyneessä tilassa ja koko talo kuhisi porukkaa muovimukit kädessä. Erittäin hauska ilta tuntemattomien seurassa jatkui vielä keskustaan asti, jossa tsekkasimme paikallisen yökerhon. Sisään pääsimme ilmaiseksi, sillä uusi norjalainen ystävämme väitti pokkana omistavansa koko lafkan. Just näin.

Lauttamatkalla keskustaan

Brisbanessa emme onneksi tutustuneet pelkkään yöelämään, vaan kiertelimme myös kaupungilla ihaillen kivoja maisemia. Sunnuntaina kävimme paikallisilla markkinoilla, lenkkeilimme luonnossa ja kävimme syömässä muutamassa kivassa paikassa. Rahaa ei reissussa säästynyt, sillä maanantaina kaupungilla kiertely äityi melkoiseksi shoppailuksi, kun pääsimme taas kaikkien kivojen kauppojen äärelle. Naureskelimme paikallisille joulukoristeille, sillä eihän täällä tunnu siltä, että joulu olisi lähellä ollenkaan! Kyllä se sieltä taitaa kuitenkin jo yllättävän pian tulla, jaiks!

Kaverini vei meidät hyville purilaisille!

Markkinoilta löydettiin pipareita, jee!

Kaunis Brisbane

Viimeisenä Brisbanen aamuna minulta pääsi muutama kirosana, sillä shoppailuni johti siihen, että rinkkani sanoi riks ja raks. Apuun tuli vanha kunnon jesari, jonka avulla matka jatkui onneksi normaalisti pienen ähinän ja puhinan jälkeen. Dramaattisten rinkka-hetkien jälkeen köröttelimme bussilla tänne Gold Coastille (Surfers Paradise) eilen tiistaina. Asumme epämääräisen ajan suomalaisten asuttamassa kimppakämpässä huikean korkean rakennuksen 26. kerroksessa. Meitä on täällä 4 hengelle tarkoitetussa kämpässä tällä hetkellä 9, mutta sopu sijaa antaa! Kämppä ja paikka ovat sinänsä kivoja, mutta meille selvisi vähän liian myöhään, että Surfers Paradise on ehkä viimeinen paikka Australiassa, jossa kannattaisi olla tällä hetkellä. Täällä järjestetään seuraavien viikkojen aikana Schoolies 2013- tapahtuma, joka on lyhyesti kerrottuna aivan älytöntä teinihelvettiä 24/7. Surfers Paradisessa majailee seuraavien viikkojen aikana siis n. 100 000 juuri lukionsa päättänyttä teiniä, jotka bilettävät täällä yöt ja päivät läpeensä ja pitävät aivan jumalatonta älämölöä. Viime vuonna täällä kuoli useampikin tyyppi, kun alkoholia oli nautittu vähän liikaa, mutta toivotaan, että porukka osaa tänä vuonna olla kunnolla. Me asutaan onneksi niin korkealla, että äänet eivät pahasti tänne kantaudu ja ulkonakin me on liikuttu vasta päiväsaikaan, jolloin meininki on ollut ihan asiallista ja teinit vielä järjissään. Tilannepäivityksiä laitetaan tänne tulemaan pian! Jännityksellä itsekin odotetaan miten täällä pää kestää. Toivottavasti töitä löytyy pian!

Loppukevennyksenä vielä näitä Brisbanen joulutunnelmia 

Ja täällä ollaan nyt, eli Surfers Paradisen huikeat maisemat!

xx

Arjen pieniä iloja

Jahas, onhan sitä taas yli viikko kerennyt vierähtää viime päivityksestä. Elämä täällä on niin hektistä, että ei meinaa millään keretä istahtaa koneen ääreen! On kyllä mennyt aika nopeasti täällä Cardwellissa. Tuntuu, että vasta lennettiin Cairnsiin ja muutaman päivän päästä onkin jo aika jatkaa matkaa. Tällä hetkellä kun istun tässä työpäivän jälkeisessä olotilassa massiivisesta hartiakivusta kärsien, on kyllä pakko todeta, että ihan kiva juttu. Lähteä siis. Työpäiviä on mitä luultavimmin jäljellä enää kaksi, jihhuu! Jospa ne katkarapu-unetkin loppuisi pian, eikä enää tarvitsisi havahtua yöllä siihen kun unissaan lajittelee rapuja kädet patjalla tömisten :D

Aamuvuoro on tosiaan keretty jo suorittaa ja pyykitkin pyörii koneessa. Tai oikeastaan menossa on työvaatteiden värjäysprosessi, kun menin sitten läiskyttämään aimo annoksen kloriittia päälleni viime viikolla. Tästä viisaantuneena hankinkin uuden työuniformun.

"T'äsä mä ny oon" päivän asu aka työuniformu.

Fleecehousut ja likainen kollari - kirppis, 2$

Sukat - H&M, flipflopit - Bali, 2$

Väsynyt naama - mallin oma.

Näin maanantain ja töiden lopun häämöttämisen kunniaksi voisinkin hieman kertoilla tästä unelmien työpaikasta. Ensimmäiset viikot olivat vielä suhteellisen inhimillisiä, mitä nyt joskus päivät hieman venyivät yli kymmentuntisiksi. Viimeisen viikon aikana on kuitenkin hermoja ja fyysistä kestävyyttä koeteltu sillä lailla, että en ihan heti lähtisi takaisin katkarapufarmille työskentelemään. Me ollaan Jennin kanssa molemmat useimmiten liukuhihnalla hommissa, mikä tarkoittaa siis sitä, että tönötetään sen hihnan edessä koko työpäivän ajan ja noukitaan nopeasti liikkuvasta rapukasasta huonoja pois. Jenni on ihan alkupään hihnalla, eli kyseessä on periaatteessa suoraan merestä tulleet kaverit, joiden joukossa on välillä ties mitä ylläreitä. Minä taas seison prosessin loppupäässä eli kylmähuoneessa, jossa keitetyt ja jäähdytetyt katkaravut pakataan eri kokosiin laatikoihin.

Raw prawn (Jennin kamu)

Cooked prawn (mun unien kohde)

Työpäivään kuuluu kahvitauko ja lounastauko, jotka harvoin ovat mitenkään järkevään aikaan. Joko molemmat pidetään jo hyvin ajoissa aamusta tai kuten viime viikolla kävi pariinkiin otteeseen, niin lounas oli vasta työvuoron päätyttyä. Voin kertoa, että kun joka paikkaan koskee ja paleltaa ja on kamala nälkä, niin ei ole ollut hymy herkässä. Muutaman kerran on ollut itku lähellä ja melkein taju kankaalla kun verensokerit on niin alhaalla. Yritä siinä sitten erottaa niitä huonoja rapuja kun silmissä sumenee ja edessä on vain valtava liikkuva massa jotain harmaata/vaaleanpunaista. Kaikkein huikein kokemus tähän mennessä oli kuitenkin viime viikon tiistai, kun työpäivä oli luokkaa 04.00-17.00 (Jennillä vielä puoli tuntia pidempään) ja lounastauko oli siinä kymmenen paikkeilla. Oli kyllä niin lähellä, etten marssinut ulos keskisormet pystyssä. Vaikka hellettä täällä piisaa, olin syväjäässä vielä nukkumaan mennessä. Kyseisen paikan johtajat voisivat ehkä harkita osallistuvansa työhyvinvointikurssille lähiaikoina.

NIGHTMARE

Täälta kun löytyy vielä seasta rotta, niin on työpäivä täydellinen!

Ainiin ja pakko vielä sanoa muutama sananen meidän lempparityökaverista, Vera-tädistä. Kyseessä on siis noin keski-ikäinen naishenkilö, joka on ollut farmilla töissä luultavasti ikuisuuden. Hän vihaa kaikkia ja kaikkea, mutta varsinkin backpackereitä, jotka tulee ja sössii kaiken. Vera tietenkin itse tekee työnsä täysin virheettömästi (no kukapa ei jos on tehnyt sitä samaa hommaa aina ja ikuisesti), joten hermohan hänellä menee kun siihen tulee joku uusi suhari vähän opettelemaan ja pilaamaan hänen työtahtinsa. Jotenkin eritoten minä olen onnistunut Veraa ärsyttämään, koska ensimmäisestä yhteisestä vuorosta alkaen olen saanut vain ilkeitä huomautuksia ja vahtaamista osakseni. En kuitenkaan meinannut uskoa korviani, kun viime viikolla sain häneltä melkein kohteliaisuudeksi laskettavan kommentin, joka meni suurinpiirtein näin: "Aika ikävää, että lähdet ensi viikolla, kun olet vihdoinkin alkanut oppimaan edes jotakin". Kiitos tästä itsetunnon nostatuksesta, tulee ikävä!

Huppistakeikkaa, aikamoinen valitusvirsi tuli luriteltua... Pistetään maanantain piikkiin. MUTTA, ilman kyseistä työpaikkaa olisin paljon köyhempi, en tietäisi kuinka taivaalliselta istuminen voi tuntua, enkä olisi ehkä koskaan kokenut sitä suunnatonta riemua minkä yksi pieni punainen pallo voi aiheuttaa. Jälkimmäisellä viittaan siis liukuhinalle rapujen perässä vierivään palloon, joka useimmiten on merkki lounastauosta.

Halapaa! Ja ihan parhaita! (Kuva ei liity tekstiin, paitsi että se on ruokaa ja joskus on kyllä ollut lounaana myös banskua)

Myös viime keskiviikon vapaapäivä maistui harvinaisen hyvälle. Kyseisenä aamupäivänä suunnattiin taas paikalliselle kirpparille, mistä tehtiin jälleen hyviä dollarin löytöjä. Uusien työvaatteiden lisäksi löytyi mekko ja Jennille myös kaikenmoista rompetta. Kirpparin jälkeen suunnattiin meidän asuintovereiden kanssa (täällä majoittuu tällä hetkellä myös kaksi muuta suomalaista tyttöä) pullokauppaan ostamaan tytöille eväitä viikonloppua varten. Tämän jälkeen tarkoituksena oli käydä nauttimassa vain yhdet juomat laiturilla, mutta koska kellään ei ollut kiire mihinkään, vierähtikin siinä juoruillessa useampi tunti ja ehkä virvoikekin (aurinkorasva olisi ollut kyllä ihan hyvä juttu). Alkuillasta pyörähdettiin vielä pubissa moikkaamassa kavereita ja sanomassa heipat pubin työkaverille, joka lähti muihin maisemiin. Suunnattiin kuitenkin hyvissä ajoissa kotiin, koska työmaa kutsui taas seuraavana aamuna. Vaikka ei kaikkein pirtein olo ollutkaan torstaina, tuntui normaalinpituinen työpäivä uusissa lämpimissä vaatteissa lähes luksukselta.

Kirppislöytö! Dollarin!

Tiia & Iina & apina

Jaaaaa tästähän päästiin taas aasinsillalla aiheeseen työ! Pubityö on saatu nyt päätökseen, mulla oli viimeinen vuoro lauantaina ja Jennillä eilen sunnuntaina. Vaikka myös tässä työpaikassa oli johdollisissa asioissa hieman parantamisen varaa, uskon, että voin molempien puolesta todeta viihtyneemme siellä. Tämä johtui suurimmaksi osaksi kivoista työkavereista (joista varsinkin yksi on humalassa hyvin hyvin halikaipuinen ja ilmeisesti myös rakastunut Jenniin), mutta lisäksi pääosin kivasta vakkariasiakaskunnasta. Sieltä saatiin myös arvokasta työkokemusta, jos meinataan myöhemmässä vaiheessa tehdä baarimikon hommia (itse ainakin haaveilen jostakin ihanasta rantabaarista, jossa soi letkeä musiikki ja saa tehdä kookoksisia koristedrinkkejä).

Pubin staff meeting sunnuntai-aamuna klo 8.00 vaatii skumppaa

Perjantaina iltavuoro loppui jo hyvissä ajoin, niin pääsin hyppäämään tiskin toiselle puolelle ja osallistumaan synttärijuhlintoihin. Pubi oli täynnä backpackereitä, joista osa oli vanhoja tuttuja, mutta hyvin mielenkiintoisia uusia kontakteja tuli tehtyä. Esimerkiksi eräs japanilainen heilui kulttuurilleen hyvin tyypilliseen tyyliin kameran kanssa koko illan ja löysimmekin tänään oikein mairittelevia yhteiskuvia Facebookista kyseisen herran kanssa. Jennille uskouduttiin myös jännittäviä juoruja, kun toinen osapuoli erittäin hellyyttävästä homopariskunnasta myönsi olleensa pahoilla teillä hostellin toisen asukin kanssa, o ou! Hostellin porukka on muutenkin hyvin hullua ja kaikenkarvaista, osaa heistä tulee kyllä varmasti ikävä!

Jee

Muuten ollaan tuttuun tyyliin otettu hyvin rennosti, eli lähinnä syöty ja katsottu paljon leffoja. Yksi parhaimmista tietenkin Titanic ja eihän siinä kyyneliltä vältytty. Torstaina hyppäsin myös ensimmäistä kertaa täällä auton ratin taakse ja oli muuten jännää! Hyvin se meni pikkupaniikista huolimatta, mitä nyt pari kertaa meinasi kääntyä väärälle puolelle tietä. Haastavinta on auton ulkorajojen (?) hahmotus, eli kaistalla pysyminen ja tienreunan varominen kun yhtäkkiä vasemmalla puolella onkin vielä aika paljon autoa jäljellä. Onneksi harjoitusauto on automaattivaihteinen, niin ei tarvitse vasemmalla kädellä vaihteita vaihdella. Muutaman kerran on nyt tullut lyhyitä matkoja ajeltua ja vahingoilta on tähän mennessä vältytty.

Cardwellin kirppis sijaitsee tuossa söpössä vaaleanpunaisessa tönössä.

Torstaina kutsuu sitten Brisbane! Alkuperäinen ajatus oli körötellä yli vuorokausi bussin kyydissä, mutta onneksi ymmärrettiin tsekata myös lentojen hinnat ja nyt päästäänkin sitten sekä huomattavasti nopeammin että myös hieman halvemmalla, kun lennetään. Jes! Lento on illalla, mutta lähdetään jo päivällä liikenteeseen niin keretään tutustua hieman Townsvilleenkin (lentokenttäähän ei tietenkään täältä Cardwellista ihan löydy). Ennen lähtöä agendassa on ainakin pyykinpesua ja jalkakarvojen vahausta, käy nimittäin vähän rasittamaan kun tämmösillä jatkuvilla sortsikeleillä pitää koko ajan sen höylän kanssa olla leikkimässä.

Heippa Cardwell!

Uusia harrastuksia!

Cardwell on pieni paikka, joten aktiviteetteja ja tekemistä ei ole aina niin paljoa, kuin haluaisi tai mihin on tottunut. Ollaan tällä viikolla osoitettu kuitenkin poikkeuksellista kekseliäisyyttä ja kokeiltu kaikenmoisia uusia juttuja töiden teon lomassa. Alkuviikosta päätettiin esimerkiksi juhlia Halloweenia kaivertamalla kurpitsoja! Jenkeissä tuohon kunnianhimoiseen tehtävään on olemassa kunnon pro-vehkeet, mutta me käytimme parempien välineiden puutteessa tylsiä keittiöveitsiä. Homma ei ollut kaunista katsottavaa, mutta lopputulos oli kuitenkin molempia tyydyttävä. Suurilta haavereilta myös vältyttiin, vaikka edellytys sormien menettämiseen oli varmasti olemassa!

Meille tuli kurpitsapuuhastelun lomassa kova hinku osallistua Halloween- naamiaiskekkereihin, joita täällä oli turha edes yrittää etsiä. Meidän molempien toiveena onkin, että voidaan ensi vuonna osallistua joihinkin ihaniin juhliin, joten joku saa luvan alkaa suunnittelemaan kemuja! Me voidaan tarvittaessa toimittaa koristeet varmalla ammattitaidolla! ;) 

Tadaa!

Taiteiden lisäksi ollaan harrastettu tällä viikolla myös toista jännittävää lajia, eli kalastusta! Eräänä päivänä yksi työkaverimme katkarapufarmilta kysyi halutaanko lähteä kalastamaan Cardwellin satamaan muiden backpackereiden kanssa. Meillä ei ollut mitään parempaakaan tekemistä (ylläri) ja lähdimme mielellämme mukaan! Onneksi mukana oli vähän lajiin perehtyneempää porukkaa, sillä itse keskityimme lähinnä virvokkeiden nauttimiseen ja juoruamiseen. Illan pimetessä koukkuun tarttui kuitenkin mm. muutama vasarahai (!!), erittäin myrkyllinen rantakäärme ja muutama muu pikkusintti, eli jännitystä oli kyllä tarjolla kerrakseen. Emme varsinaisesti saaneet itse kiinni mitään, sillä onkemme sattuivat epäonnisesti menemään rikki... mutta ensi kerralla parempi tuuri! 

Laura kalastaa hassulla ongella

Lopuksi onki meni vähän rikki, hups!

Vasarahai

Viimeisenä "uutena" harrasteena on toiminut liikunta, joka on tässä reissun mittaan päässyt unohtumaan jo aika monta kertaa. Ollaan käyty ahkerasti polskimassa paikallisessa uimalassa (tosin aika useasti ollaan niin poikki siinä vaiheessa, kun ollaan päästy perille, että uiminen on lähinnä paikallaan lillumista). Uimisen lisäksi päätettiin myös lähteä eräs aamu lenkille läheisille vuorille/kukkuloille. Nousu oli aika kunnianhimoinen ja hikeä ei säästelty, kun lämpötila oli jo kahdeksalta aamulla liki +30. Näköalat kukkulan huipulta olivat kuitenkin sen huhkimisen arvoiset ja onneksi paluumatka oli lähes kokonaan alamäkeä! Olen erityisen ylpeä meidän rohkeudesta, sillä tuolla puskassa liikkuu paljon myrkkykäärmeitä ja -hämiksiä, jotka saa meikäläisen karvat pystyyn pelkästä ajatuksesta. Puuskutettiin kuitenkin onneksi niin kovaa, että ällöttävät otukset pysyi piilossa ja ainoa elikko, joka nähtiin oli iloisesti pomppiva pikkuinen kenguru! 

Lenkkimaasto 

Pirteänä lähdössä lenkille

Kivat näköalat

Harrastusten lisäksi ollaan tosiaan huhkittu töissä, joita on tällä viikolla ollut hieman normaalia vähemmän. Katkaravut alkaa tulla korvista ulos, mutta raha on hyvä pitää mielessä ja muistaa, että kyseessä on hyvin väliaikainen homma. Moni farmin backpackereista on jäämässä ainakin 3 kuukaudeksi, sillä ko. ajan farmityöstä saa itselleen oikeutuksen toisen vuoden viisumiin. En tiedä millä lihaksilla jengi painaa siellä katkarapujen keskellä niin pitkään, mutta iso hatunnosto kaikille, jotka sen jaksaa tehdä! Me jatketaan vajaan parin viikon päästä Brisbaneen, mutta siihen asti arki täyttyy katkaravuista ja oluesta. Baarityökin on alkanut sujua pikkuhiljaa, vaikka omintakeisella tyylillä painetaan edelleen. Tänä aamuna suoritettiin vihdoin paikallinen anniskelupassi "Responsible Service of Alcohol" nettikurssin avulla, joten nyt saadaan virallisesti työskennellä alkoholin parissa, jippii! 

Meidän pubi ei ole se kaikista kaunein yksilö